Annan kirkon urut rakensi Gustav Normann 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Gustav Normann (1821–1893) oli ilmeisesti ensimmäinen virolaissyntyinen ammattimainen urkurakentaja. Hän perusti verstaan Tallinnaan ja rakensi eri puolille maata kymmeniä erikokoisia soittimia, joista parhaiten ovat säilyneet pienten paikkakuntien pienehköt urut. Suomeenkin Normann rakensi kuusi soitinta, joista kolme on edelleen käytössä.

 Pyhälle Annalle omistettuja kirkkoja on Virossa useita. Tämä sijaitsee aivan Tallinnan ja Tarton välisen valtatien varressa, lähellä Paidea. Kirkon pientä viisiäänikertaista urkua (kuva lainattu Viron tiekirkkosivulta) en ole vielä päässyt kuulemaan.




Haapsalu tunnetaan piispanlinnan yhteydessä olevasta tuomiokirkostaan. Aivan linnoituksen lähellä sijaitsee myös toinen historiallinen kirkko, Jaanin (Johanneksen) kirkko. Haapsalun Pyhän Johanneksen seurakunta kokoontuu näissä kummassakin kirkossa. Jaanin kirkon urut ovat veljesten Gutdorf* rakentamat vuonna 1933. Piispankirkon urut ovat uudet, ruotsalaisen Åkerman & Lund -rakentamon vuonna 1966 rakentamat ja vuonna 2002 ruotsalaisen ystävyysseurakunnan Haapsalun Johanneksen seurakunnalle lahjoittamat.
 
Yllä Haapsalun tuomiokirkon kirkkosali, alla kuvasarja molemmista kirkoista.
*) Alfred Gutdorf meni nuorukaisena August Terkmannin oppiin ja rakensi tämän apulaisena ja myöhemmin itsenäisestikin useita urkuja. Haapsalun Jaanin kirkon urut ovat veljesten Alfred ja Otto Gutdorfin vuonna 1933 rakentamat. Ne ovat Läänemaan suurimmat vaikka vain 17-äänikertaiset. Eesti Kirik -lehden artikkeli kertoo urkujen kunnostuksesta vuonna 2013.

Kesäisellä videolla käyskelemme myös Haapsalun rantapuistossa, jossa vastaan tulee Rudolf Tobias ja vilkahtaa laululavakin. Tobiasin urkukoraali Nun ruhen alle Wälder soi videon taustalla.
Juuru on pieni pitäjä lähellä Raplaa. Juurun Mikaelin kirkon nykyiset urut on rakennettu tämän alkuaan keskiaikaisen kirkon laajan remontin jälkeen vuonna 1895. Rakentaja Jakob Saarmann työskenteli tuolloin Walckerin rakentamon leivissä Tallinnan Nigulisten kirkossa. Mielenkiintoista Juurun uruissa onkin, että Saarmann on ilmeisesti käyttänyt paitsi Juurun entisen, Carl Tantonin vuonna 1849 rakentaman soittimen osia, myös useista muista soittimista saatua materiaalia.

Urut olivat päässeet huonoon kuntoon, kun niiden pelastamiseksi perustettiin vuonna 2004 säätlö, joka sai nopeasti tuloksia aikaan. Korjaussuunnitelman teki ruotsalainen ekspertti Göran Grahn. Virolainen Kriisan rakentamo sai entistämistyön, ja äänityksestä vastasivat suomalaiset Kalevi Mäkinen ja Helmuth Gripentrog. Kesällä 2007 urut vihittiin juhlallisesti uudelleen käyttöön.

Kesällä 2009 ilmestyi Juurun urkusäätiön jäsenen, urkutaiteilija Kristel Aerin CD-äänite Juuru Mihkli kiriku orel. Tasokas levy on erinomainen opas näiden 17-äänikertaisten urkujen rikkaaseen äänimaailmaan, joka sopii erityisesti vanhaan musiikkiin. Juurun seurakunnan ja kunnan ennakkoluulotonta asennetta ja aikaansaavuutta kuvannee hyvin Aerin esitys 1600-luvulla eläneen italialaisen Michelangelo Rossin avantgardistisesta Toccatasta. Tässä lopputahdit Rossin teoksesta! Levyn tarkemman esittelyn avaat tästä.


Kadrina sijaitsee Narvan rautatien varressa, Tallinnasta tultaessa kymmenisen kilometriä ennen Rakverea. Seurakunnan albumista lainatussa kuvassa näkyvät Kuurinmaan Liepajassa toimineen Carl August Hermannin (1847-1926) rakentamat urut.

Urkujen tarina on mielenkiintoinen, sillä seurakunta osti ne vuonna 1895 Pietarista, jossa ne olivat palvelleet jo pari vuosikymmentä. Soittimen erikoisuus on kahden sormion yhteinen ilmalaatikko. Kadrinan kirkon vanhat urut myytiin Haljalan Käsmun kirkkoon.

Urkujen restaurointia varten perustettu säätiö (Kadrinan kirkon urkusäätiö) julkaisi syksyllä 2008 äänitteen Kadrina kiriku orel. Restaurointia dokumentoivalla cd:llä soittavat Kersti Petermann, Kristel Aer ja kirkon oma urkuri Külli Erikson. Levyltä saa hurmaavan kuvan soittimesta, sen suloisista huiluista (Mendelssohn / Petermann), helkkyvästä plenosta (Bach / Aer) ja syvistä viulu- ja principaläänikerroista (Rheinberger / Erikson).

Keilan urut rakensi alkuaan E. F. Walcker vuonna 1842. August Terkmann laajensi soittimen kaksisormioiseksi vuonna 1914. (Keilan uruissa Walcker muuten käytti ensi kertaa – kuten Olevisten kirkossa Tallinnassa – soittokoneistoa keventävää keksintöään, keilalaatikkoa!)

Tallinnasta Keilaan on kätevä mennä sähköjunilla, joita kulkee vähintään kerran tunnissa. Oheisella YouTube-videolla voit matkustaa virtuaalisesti junalla Keilaan ja kuulla aivan oikeasti urkujen sointia Pille Metssonin taituroimana. Pille Metsson on tehnyt myöd cd-tallenteen Keilan uruilla yhdessä sopraano Marika Pabbon kanssa.

Kuusalun kirkko sai Gustav Normannin rakentamat urut vuonna 1869. August Terkmann uudisti ja laajensi ne vuonna 1918. Tämän muotoisina urut viettivät Viron valtion lailla 90-vuotisjuhlaa vuonna 2008.

Martin Rostin urkulevy Orgellandschaft Estland sisältää Wilhelm Bergnerin alkusoitot ja koraalisatsit virsiin Ein feste Burg ja Wer nur den lieben Gott läßt walten.
Käsmu sijaitsee yhdellä Suomenlahteen kurkottavista Viron pohjoisrannikon niemekkeistä. Käsmun puinen kyläkirkko rakennettiin vuonna 1864, joten sen urut (J. A. Stein 1813)* ovat kirkkoa vanhemmat, alkuaan Tallinnan ruotsalaiseen Mikaelin kirkkoon rakennetut. Ne ostettiin vuonna 1849 Kadrinan kirkkoon, jossa ne palvelivat vuoteen 1895. Kadrinan seurakunta halusi tuolloin uudet, suuremmat urut, jolloin puolestaan Haljalan seurakunta osti ne ja sijoitti Käsmun kirkkoon. Uruissa on vain yksi sormio mutta 12 äänikertaa, joiden joukossa saattaa olla pillejä jo 1700-luvulta, Tallinnan Nigulisten kirkosta.

Martin Rostin urkulevyllä Orgellandschaft Estland soivat Ernst Miljan'in Alkusoitto G-duuri ja Wilhelm Bergnerin koraali Liebster Jesu, wir sind hier.

*) Johann Andreas Stein (1752-1821) oli vuonna 1771 pystyttämässä kuuluisan hallelaisen H.A. Contiuksen rakentamia Tallinnan Olevisten kirkon urkuja. Stein solmi avioliiton Contiuksen tyttären kanssa ja jäi Viroon itsenäiseksi urkurakentajaksi. Steinin Kihelkonnan kirkkoon rakentamia urkuja pidetään Viron vanhimpina säilyneinä.


Virossa on sanonta: ”Näkyy kuin Nissin kirkko!” Kirkon torni onkin kuin maamerkki peltoaukeiden keskellä lähellä Tallinnan ja Haapsalun valtatietä.

Vielä en ole kuitenkaan osunut kirkolle sen aukioloaikoina, joten Carl Tantonin* 1800-luvun puolivälissä rakentamat urut ovat toistaiseksi jääneet kokematta, vaikka Nissin kirkko on myös suosittu konserttipaikka. Nissiin muuten pääsee Tallinnasta vaikkapa sähköjunalla, jonka pääteasema on Riisipere, Nissin asemankylä. Asemalta on 1,5 kilometrin reipas kävelymatka kirkonkylään, joten päiväseltäänkin Tallinnassa käyvän turistin on helppo ottaa kohteekseen Nissi.

*) Carl Tanton (1801-1890) syntyi Haapsalussa Saksasta muuttaneen perheen poikana. Hän lienee saanut urkurakennuksen oppinsa Ruotsissa, mutta palasi ammattilaisena taas Viroon ja rakensi suuren määrän urkuja varsinkin läntisen Viron kirkkoihin. Jäljellä on neljä soitinta, Nissin, Martnan, Lihulan ja Kullamaan kirkoissa.

Pärnun värikäs Elisabetin kirkko on usein kuvattu kohde aurinkoisissa matkailumainoksissa; tässä tosin talsimme Pärnun katuja reippaassa kesäsateessa!

Barokkityylinen kirkko valmistui vuonna 1750 ja sai ensimmäiset (?) urkunsa vuonna 1845. Vuosisadan lopulla kirkkoon tehtiin suuri remontti ja siihen rakennettiin poikkilaiva. Myös uusista uruista alettiin haaveilla, mutta maailmansodan ja sen jälkeisen inflaation seurauksena kului yli 30 vuotta, kunnes nykyiset, riikalaisen firman Kolbe & Durejs rakentamat suurehkot urut valmistuivat vuonna 1928.

Erityisen luonteen uruille antavat runsaat yläsäveläänikerrat. Eesti Muusika Infokeskuksen nettisivulla on julkaistu näyte Erkki-Sven Tüürin teoksesta Spektrum IV sellolle ja uruille, esittäjinä Allar Kaasik ja Markku Mäkinen. Näyte lienee kantaesityksestä Elisabetin kirkossa kesäkuussa 2004.

  Uudempaakin "live"-ääntä voit kuunnella Erkki Rajamäen, Elke Untin ja Juhani Haapasalon konsertista 18.4.2010. Ensin soi Elke Untin säveltämä ja säestämä Psalmi 118, sitten Juhani Haapasalon urkukoraali Elu on kui meri.

Kesällä 2010 Pärnun Elisabetin kirkossa vihittiin käyttöön toisetkin suurehkot urut, kun Kriisan rakentamon soitin valmistuu kirkon eteläparvelle. Soittimen fasadi on jo näkyvissä. Se sijoittuu pyöreän päätyikkunan ympärille, jonka lasimaalaus on samalla osa urkujen julkisivua.


Kuva Väino Valdmann

Põltsamaan kaupunki sijaitsee keskellä Viroa. Pyhän Nikolauksen kirkko on rakennettu keskiajalta periytyvän linnoituksen yhteyteen. Se on tuhoutunut monta kertaa, viimeksi vuonna 1941. Sodan jälkeen jälleen uudelleen rakennetussa kirkossa on onnistuttu säilyttämään muualta poistettua esineistöä. Kirkon alttariseinä, saarnatuoli, kattovalaisimet ja penkit ovat Tarton yliopiston kirkosta, joka muutettiin muuhun käyttöön, ja historialliset Sauerin urut (vuodelta 1900) sodan jälkeen suljetusta Viljandin Jaanin kirkosta. Sain ihastella urkuja joulunaikaan 2006. (Põltsamaa ja Järvenpää ovat ystäväseurakuntia.)

Kirkko on yksilaivainen mutta korkea, ihanteellinen myös urkusoinnin kannalta. Alttariseinässä odottaa yllätys: sen maalaus on käännettävissä. J.W. Hagen-Schwarztin Kristus ristillä voidaan vaihtaa pääsiäisaamun messuun W.F. Krügerin maalaukseen Naiset haudalla.


Kuva Avjoska Mõistlik


Rakvere sijaitsee puolimatkassa Tallinnasta Narvaan. Rakveren kirkon nykyiset Kriisan urut ovat vuodelta 1926. Aare-Paul Lattik on levyttänyt uruilla Edgar Arron ja Arvo Pärtin musiikkia (Estonian Organ Landscape 2). Samalla levyllä on myös Artur Kappin urkusonaatti n:o 2, joka on soitettu niin ikään Kriisan rakentamon uruilla Urvasten kirkossa. Rakvere on Arvo Pärtin kotikaupunki, ja myös Kriisan urkurakentamo toimii edelleen Rakveressa.

Rannu on nimensä mukaisesti rantapitäjä, muttei meren rannalla vaan suuren sisäveden, Võrtsjärven itärannalla. Rannun kirkon urut rakensivat Kriisan veljekset vuonna 1906. Juuri yli 100-vuotiaat urut ovat edelleen niin alkuperäisessä kunnossa, että niitä käyttämään tarvitaan urkujenpolkija. Tätä tärkeää tehtävää hoitaa Juhani Püttsepp, joka on saanut ammattinsa ansiosta esiintyä ruunsasti lehdissä ja televisiossakin.

Räpina sijaitsee Kaakkois-Virossa, vesien äärellä. Myöhäisbarokkinen Mikaelin kirkko on kunnan keskuksen läpi virtaavan veden kaltaalla, jo koko pitäjä rajoittuu idässä valtakunnanrajaan Peipsijärven ja Pihkovanjärven yhdyskohdilla.

Räpinan kirkon suurehko soitin (35 äänikertaa) on August Terkmannin vuonna 1934 yhdessä Guttmannin veljesten kanssa rakentama. Soittimen herkkiä värejä voi ihailla Elke Untin cd:llä Võta jalatsid jalast... (Psalmeja, liturgista tekstimusiikkia ja kansansävelmäsovituksia). Näin soivat levyllä Maimu Miidon muunnelmat Meil aiaäärne tänavas.

Simunan kirkon urut (kuva Ilme Parik) ovat Gustav Normannin vuonna 1889 rakentamat. Gustavin veli Villem oli tuolloin Simunan lukkarina. Aaro Tetsmann on kertonut, että Villem oli pienikokoinen mies, joten rakentaja-veli helpotti hänen hommiaan mitoittamalla soittopöydän tavanomaista alemmas. Villem palveli seurakuntaansa uskollisesti peräti 60 vuoden ajan (!) ja epäilemättä ansaitsi mittojensa mukaan rakennetun soittimen, mutta nykypäivän pitkille miehille (kuten Aarolle itselleen) nämä urut antavat erityisen haasteen.

Simunan uruilla Martin Rost soittaa levyllään Orgellandschaft Estland mm. Woldemar von Bockin 
Fantasian Lobe den Herren. Uruilla on levyttänyt myös Aaro Tetsmann, Suomessakin opiskellut ja nykyisin Pärnussa toimiva urkuri ja pedagogi. Tetsmannin soittama Felix Mendelssohnin f-mollisonaatin hidas osa tuo kuuluville Normann-urkujen erään jalon tyyppipirteen: urkujen huilut soivat uskomattoman ilmeikkäästi ja monivivahteisesti. Aaro Tetsmannin levyä on saatavilla Simunan seurakunnasta.

Suure-Jaani oli säveltäjänä, urkurina ja pedagogina tunnetun Artur Kappin kotipaikka. Kappien suvun perhehauta on Suure-Jaanin kirkkomaalla, ja kirkon Kriisa-urkuja (vuodelta 1937) Artur Kapp lienee soittanut innolla; olivathan urut aivan uudet, kun hän jälleen sota-aikana asettui loppuvuosikseen Suure-Jaaniin.

Pille Metsson soittaa Kappin kotikirkon uruilla (Artur Kapp: Oreli- ja Kammermuusikat, ERES-cd 32) mm. tämän urkukoraalin O Haupt, voll Blut und Wunden.

Tartto on eteläisen Viron keskuksena myös vilkas musiikkikaupunki. Historiallisista syistä Tartossa on kuitenkin säilynyt vain kahdet vanhat urut. Suuremmat näistä sijaitsevat Pietarin (Peetri) kirkossa (W. Müllverstedt, 1800-luvun loppu). Toukokuussa 2009 ryhmä oululaisia kirkkomusiikinopiskelijoita sai tutustua urkuihin Viron retkellään.

Syksyllä 2015 vietettiin Tarton Paavalin kirkon resrauroinnin juhlallisuuksia. Paavalin (Pauluse) kirkko sai myös upeat uudet urut, saksalaisen Paschenin rakentamon valmistamat. Kirkosta tulee jopa sunnuntai suora jumalanpalveluslähetys YouTube kanavan kautta. Lisää Tarton kirkoista ja uruista voit lukea tästä.


Valga ja Latvian Valka ovat oikeastaan yksi kaupunki rajan molemmin puolin. Valgan Jaanin (Johanneksen) kirkko sai Ladegast-urkunsa 11 vuotta Tallinnan tuomiokirkkoa varhemmin, vuonna 1867. Urut on vastikään entisöity, ja kesällä 2007 ja 2009 kirkko oli yksi virolais-suomalaisen urkukurssin paikoista. Syksyllä 2008 Valgassa järjestettiin pohjoismainen kirkkomusiikkikonferenssi.

Urkujen principal-sointia, pehmeitä huiluja (sekä "viuluja") ja plenoa voitiin kuulla radioinnissa 21.3.08. Urkurina Jüri Goltsov.




Viljandi, vanha hansakaupunki, rakensi Jaanin (Johanneksen) kirkon jo keskiajalla. Kirkko aiottiin muuttaa neuvostoaikana muuhun käyttöön, ja se olikin pitkään varastotilana, joten arvokkaiden Sauer-urkujen pelastaminen naapuriin Põltsamaalle oli onnekas kulttuuriteko. Kirkossa on nyt Saksasta saatu lahjoitussoitin.

Toinen Viljandin luterilaisista kirkoista, Paavalin (Pauluse) kirkko, on saanut jatkuvasti olla seurakunnan käytössä. Sen urut, jotka olivat pitkään Viron suurimmat mekaaniset, rakensi saksalainen Knauf vuonna 1866. Sain soittaa urkuja toukokuussa 2004, kun Viljandin Kulttuuriakatemian kanttorikoulutus vietti 10-vuotisjuhlaansa.

Paavalin kirkon Knauf-urkujen värejä esittelivät Kulttuuriakatemian juhlakonsertissa Riin (huiluja ja principaleja), Piret (pleno) ja Aaro (improvisoiden).

Viljandin kirkot olivat itselleni ensimmäinen kosketus Viron kirkkoihin ja niiden urkuihin. Viljandin nykyisen rovastikunnan alueelta tunnetaan myös ensimmäiset asiakirjojen maininnat uruista. Paistun ja Helmen kirkkojen urut nimetään inventaarioluettelossa vuodelta 1329. Yhä edelleen tämän seudun kirkot ja urut tarjoavat suhteellisen pienellä alueella suuren määrän katsottavaa, kuunneltavaa ja ihasteltavaa. Tässä kirkkoja ja niiden nykyisten urkujen rakentaja sekä rakennusvuosi ja koko:

- Karksi, E. Kessler 1848 (I sormio / 8 äänikertaa)

- Paistu, A. Terkmann 1913 (II / 24)

- Pilistvere, W. Sauer 1893 (II / 20)

- Põltsamaa, W. Sauer 1900 (II / 28)

- Suure-Jaani, Kriisa 1937 (II / 26)

- Taagepera, E. Kessler 1863 (I / 5)

- Tarvastu, Terkmann 1911 (II / 22)